Ohjaaja: Clive A. Smith
Valmistusvuosi: 1983
valmistusmaa: Kanada
Pituus: 80 minuuttia
Genre: piirrosanimaatio, scifi, musiikki

Piirrosanimaatiot kiehtovat aina ja varsinkin vanhat sellaiset. Jonkin aikaa tajusin, etten olekaan nähnyt vielä kaikkia helmiä, mitä kirjo tarjoaisi. Kaikkia ei ole suinkaan esitetty Suomessa tai ainakin ne onvat jo vaipuneet täysin unholaan. Katsoin juuri Rock and Rule -elokuvan, joka on hyvä erittäin hyvä esimerkki tällaisesta.

Rock and rule on jo lähtökohtaisesti suunnattu vanhemmalle yleisölle. Tarina sijoittuu apokalyptiseen tulevaisuuden maailmaan, jossa ei ole enää ihmisiä. Sen sijaan koirista, kissoista ja rotista on kehittynyt ihmistä muistuttava mutaatiolaji, joka on kansoittanut maan, kuten ihmiset aikoinaan. Tämä kerrottiin alussa Star Wars- tyylisenä johdatuksena, mutta kun tällainen kerrtottiin vakavalla äänellä, se oli selvästi tahallisen koominen ja parodisoiva veto.

Pian tapaamme neljästä jäsenestä muodostuvan aloittelevan rokkibändin. Koiraa muistuttava teinipoika, Omar, joka on bändin vokalisti ja kitaristi, hyvin paljon ihmistä muistuttava Angel, syntikansoittaja, joka haluaisi myös laulaa omia kappaleita, sekä hieman taka-alalle jäävät Dizzy ja Stretch. Tietysti kiinnyin heti Angeliin, koska hahmo on yksinkertaisesti nätti ja siksi tämän postauksen kuvista suurin osa on juuri Angelista. Bändin ensimmäinen kappale on Omarin (Robin Zandler) vetämä räminärokki, joka ei oikein ota tulta clubin pienessä yleisössä ja esitys jopa laitetaan kesken poikki. Angel kuitenkin anoo, että he saisivat esittää vielä toisen kappaleen, hänen kappaleensa. Omar on kuitenkin hämmentyy Angelin rakkausballadista ja poistuu paikalta. Se on tyyliltään täysin erilainen kuin aiempi esitys. Angelin lauluosuudet esittää Debbie Harry, joka on tunnettu Blondie-bändin päälaulajana.

Elokuvan pahis, Mok tarvitsee maailmanvalloitussunnitelmiinsa oikeanlaisen äänen. Tällä äänellä hän on aikeissa herättää demoni okkultistisin menetelmin. Myös Mok on seuraamassa bändin keikkaa ja Angelin laulun loppupuolella hänen sormuksensa alkaa hälyttää. Mok on musiikkipuolella vanha tekijä ja bändi on aivan otettu, kun heidät kutsutaan tämän kuuluisuuden palatsiin. Käy kuitenkin nopeasti selväksi, ettei hän ole kiinnostunut bändistä vaan pelkästään Angelista. Kohtaus jossa Mok vietelee Angelin kumppanikseen puutarhassa, on visuaalisesti aivan upea. Tyypillisenä naiskatsojana tietysti iloitsin vaihtelusta elokuvan päävaltaiseen urbaani- ja scifitaustoihin ja öinen puutarha sopi tähän mitä parhaiten. Mok myös vaihtelee hahmoaan magian keinoin ja kaappaa lopulta tytön.

Bändin pojat lähtevät pelastamaan Angelia Nuke Yorkista ja tapahtumia seuraa mms. auton varastaminen poliisilta, asiointi tatuointiliikkeessä ja diskotanssia. Kun Omar viimein luulee löytäneensä Angelin, Mok huijaa tätä valeasuisella näyttelijällä ja Omar tuntee tulleensa petetyksi. Tuee kohtaus, jossa koko poikaporukka vetää päänsä täyteen huumeita ja esittää silmät punaisina klubilla rakkauslauluja. Kun he tulevat järkiinsä, he varastavat uudestaan poliisiauton ja lähtevät pelastamaan Angelia. :D

Kyllä se demonikin sitten ihan lopussa kutsutaan. Demonin pystyy tuhoamaan äänellä, mutta yhtään tällaisen ääneen omaavaa henkilöä Mok ei tietokannastaan löytänyt...miten se silloin voitetan?

Hieman lyhyestä kestostaan huolimatta elokuva tuntui kokonaiselta ja sen joka minuutti oli viihdyttävä. Jatkuvasti kiinnosti, mitä seutaavaksi tapahtuu. Ikäänsä nähden animaatio on todella hyvää ja yksityiskohtaista, ihanaa käsin piirrettyä jälkeä. Eläinmutaatiot lisäävät hahmosuunnitteluun vaihtelevuutta ja antaa muutenkin persoonallisen ulkoasun. Furry-elokuvaksi en tätä kuitenkaan sanoisi, sillä hahmot eivät näytä mieltävän millään lailla olevansa eläimiä ja toimivat pikemminkin ihmisten karikatyyreinä.

Angel on totta kai elokuvan lemmikki-hahmo. Juuri sellainen karujen hahmojen keskuudessa oleva yksi sievä tyttö, kuten Apinoiden planeetan (2001) Ari tai Rangon Papuita. Silti tykkäsin hahmosta todella paljon ja ilman sitä elokuvasta olisi puuttunut se naisellinen kosketus. Suurine silmineen ja pienine nenineen tyttö myös näyttää ajoittain ihan animehahmolta. Angelilla ja Omarilla on koko elokuvan ajan suhde ja alussa näytetään melkein seksikohtauskin, mutta silti Omar mieltää tytön aluksi kilpailijakseen, mitä laulamiseen tulee. Kummankin tulee siis huomata, että yksin lauletut äänet ovat kovin yksinäisiä ja hahmojen duettona vetämä "Send love through" on koko elokuvan voimakkain ja tarttuvin kappale. Harmi vain, ettei elokuvan musiikista ole ilmeisesti julkaistu soundtrackia ja osa kappaleista on jo kadonnut...

Nyt eletään viimeistä talvikuukautta. Kovimmat pakkaset ovat toivottavasti jo ohi ja maaliskuussa pitäisi viimein lämmetä. Litsiluumujen aikakausi jatkuu edelleen ja täällä saan niitä kaupasta halvalla, koska eiväthän ne hedelmän arvoa tiedä. Musiikin puolesta kuuntelen aktiivisesti Jun Togawaa, koska tykkään hullutella. Voisin jopa harkita jonkin hänen cd:nsä ostoa.

Olemme kaverini kanssa jo syksystä asti halunneet tänne kylpyammeen, mutta emme ole löytäneet sellaista. Minulle tietysti riittäisi samanlainen suuri ruukku kuin The Pillow Book -elokuvassa. Niin suuri, että siinä voisi kylpeä. Lähdimme sitten yksi päivä seikkailemaan Rajamarkettiin etsimään mahdollisimman suurta sankoa ja löysimme sellaisen!! Tietysti sitten ostimme sankon ja nyt se kököttää tuolla suihkutilassa. Olen kylpenyt sankossa jo kolme kertaa ja se on hyvin rentouttavaa. "Kuin palaisi äitinsä kohtuun" kaverini kommentoi. Suosittelen niille, jotka rakastavat vedessä lojumista.

Löysin kouulta uuden vauvanuken ja toin sen kotiin. Se on tuo, jolla on valkoinen peruukki. Ehdin jo asetella sen vanhan nukkeni viereen ja laittaa sille peruukin, mutta vaatteita minulla ei sille vielä ole. Joku päivä pitää mennä kirppikselle etsimään sopivia vauvan vaatteita. Samalla tavalla löysin toisen nukkeni mekon. Se on mielestäni todella hieno ja taisin saada sen eurolla tai jotain. Etsimisiin...

Rajamarketista tarttui sankon lisäksi mukaan myös nukkeja. Ne olivat tosi kivan näköisiä verrattuna nykyajan Barbeihin ja koska minä ja kaverini olemme aika nukkefriikkejä niin tietysti niitä piti ostaa ja vielä kaikki kolme. Yhdellä oli ihanat hiukset, yhdellä kivat vaatteet ja yhdellä upeat kengät. Heti kauppareissun jälkeen teki mieli ottaa kuvia näistä nukeista ja otimme tahallamme provosoivia ja eroottisia kuvia, mikä sopii aika huonosti yhteen nukkejen nuoren ulkomuodon kanssa. Se oli hauskaa...

Kauden animeista:

Olen katsomassa sarjoja Another ja Danshi Koukousei no Nichijou. Another tietenkin alkoi kiinnostaa, koska sen ohjaa Mizushima Tsutomu, mies jonka kaikissa tekeleissä on jotain hullua ja häiriintynyttä. En kamalasti välittänyt Noizi Itoun hahmosuunnitteluista, kun kauhuanimeen olisin halunnut hieman erikoisemmat designit. Nuorissa hahmoissa suunnittelu ei ole kovasti häirinnyt, mutta aikuisissa taas... ne eivät vain näytä vanhoilta. Muuten Another on ollut tähän asti erittäin hyvä. Se on koukuttava, visuaalisesti näyttävä ja musiikki on kohdallaan.

Ei täysin vakavaa. Päähenkilöpoika, Sakakibaran keskellä oppituntia haaveilema söpö tanssikohtaus piristi mukavasti ja toi vaihtelua alakuloiseen tunnelmaan.

Aluksi ajattelin, ettei tässä kovin merkityksellisiä ihmissuhteita syntyisi, mutta erohdyin. Sakakibaran kiinnostus luokan hiljaista ja salaperäistä tyttöä Misaki Meitä kohtaan ärsyttää koko muuta luokkaa ja poika jätetään varsin pian muun yhteisön ulkopuolelle. Hän kuitenkin alkaa tehdä tuttavuutta Misakin kanssa ja pikku hiljaa nämä kaksi ystävystyvät. Heidän väliset kanssa käymiset alkoivat tuntua oikeastaan todella söpöiltä.

Misaki Mei on niin karkkia silmille.

Danshi Koukousei no Nichijouta aloin seurata, koska tässä kaudessa ei taida olla yhtään pikkupoikasarjaa minulle ja pojujen päivittäinen elämä kiehtoo. Kmi to Boku tuli viime kautena (ja siitä on tulossa toinenkin kausi), mutta nämä kaksi sarjaa ovat kuin yö ja päivä. Siinä missä Kimi to Boku yrittää olla hidastempoinen pastelliväri-slaissari apaattisuuteen asti, Danshinjou on eloisa ja räväkkä komedia. Pojat eivät ole tyttömäisiä ja kaunisteltuja vaan riehakoita miehenalkuja. Ajoittaisen kreisihuumorin lisäksi löysin mielenkiintoiseksi naishahmojen kuvauksen. Tytöt ovat yleensä pelottavia ja terävähampaisia olioita, mikä sopii yhteen ajatuksen kanssa, että japanilaiset lukiolaispojat vielä vähän pelkäävät tyttöjä. Tyttöjen kanssa jutustelukaan ei suju ongelmitta ja kommelluksia sattuu. Visuaalisesti sarja on hyvin vaatimaton, mutta ei tällainen sarja oikeastaan tarvitse ihmeempiä, kun hauskuus on enemmän dialogissa kuin kuvastossa.

THE FANSERVICE~!

Piirtäjä/käsikirjoittaja: Karuma Tatsurou
Pituus: 8 sivua

Tällä kertaa esittelen toisen hienon teoksen Karuma Tatsuroulta, "Snack Men"in. Samaan tyyliin kuin hänen aiemmin esittelemäni teos "Kohdussa" myös tämä on lyhyt, yhden luvun mittainen tarina eli one-shot. Se ehti kuitenkin kahdeksan sivunsa aikana herättää sen verran naurun ja järkytyksen sekaisia reaktioita, että otan sen nyt esiin.

Tarinan alkaa, kun koululuokan kokoisen poikajoukon ohjaaja antaa lapsille luvan pitää evästauon lähimaastossa. Lapset säntäävät iloiten omiin suuntiinsa, mutta jo ensimmäisen sivun alaruudussa kohtaamme jotain yllättävää. Pahvilaatikko jossa lukee sana "snack" olisi muuten hyvinkin tavallinen ja arkinen, mutta minkä päällä laatikko onkaan? Jo toisella sivulla paljastuu sarjakuvan kieroutunut huumori, ja että lapsekkaasta piirrostyylistä huolimatta tämä ei ole todellakaan lapsille suunnattu sarjakuva.
Kensuke-nimisen pikkupojan laukusta nousee aikuinen mies, jolla on eväslaatikko päänsä tilalla! Pikkupoika alkaa luonnollisesti nauttia välipalastaan ja aloittaa fellaation. Toinen paikalle tuleva poika utelee, maistuuko se hyvältä ja esittää omat eväänsä. Hänen laukustaan taas nousee mies, jolla on eväspussi päässään...
 

Snack Menissä esitellään vuoronperään yhteensä viisi pikkupoikaa ja heidän tapansa nauttia eväänsä. Se ei tapahdu ainoastaan suun kautta, sillä yksi pojista, Yuuki, ottaa välipalansa vastaan takaa päin, samoin tekee kaksi seuraavaa poikaa. Jotain muutosta kuitenkin tapahtuu, sillä kaksi viimeistä poikaa poikkeavat peruskaavasta. Makio on ylipainoinen ja Michael syntyperältään amerikkalainen vaaleaverikkö. Amerikkalainen pikkupoika on tuonut mukanaan tummahoisen evään, jolloin hänen ateriansa on luonnollisesti japanilaisia suurempi. Tämä herättää närää silmälasipäisessä pojassa ja hän kantelee opettajalle "Michael rikkoi sääntöjä! Hänen eväänsä on 300 kertaa parempi kuin meidän!" Viimeisessä ruudussa opettaja tekee pikaisen vertailuarvion ja luovuttaa lasten suhteen. Viimeisen lauseen kuitenkin vie puiston penkillä istuva vanhus, joka huokaa: "Ah, nykyään lapset nauttivat välipaloistaan liikaa."

Piirrosjäljeltään ja hahmoiltaan Snack Men on paljon "Kohdussa"-sarjakuvaa monipuolisempi. Erilaisia kuvakulmia on käytetty enemmän ja taustakuvissa on enemmän eloa. Molemmat teokset ovat surrealistisia ja onnistuvat tekemään arkisista asioista humoristisuudestaan huolimatta järkyttäviä ja ajatuksia herättäviä. Vaikutukseltaan "Kohdussa" kuitenkin veti pitemmän korren. "Kohdussa"-sarjakuvan lopputwisti oli myös paljon vaikuttavampi. Silti myös "Snack Men" ansaitsee maininnan "Keijolla tavalla hieno".

Juoni:**

Taide:***

Vaikutus:****

Viimein sain tehtyä jotain kotona ja aloitin taas uuden sarjiksen, jonka nimeksi tuli Precious Eye-patch. Tällä hetkellä koulussa on menossa grafiikan kurssi. Siitä minä pidän ja yritän saada sen pääaineekseni. Näytän sitten kurssilla tehtyjä töitä, kun se loppuu. Mutta takaisin tähän sarjikseen. Sitä on valmiina viisi sivua ja lisää ilmestyy sitä mukaa, kun saan piirrettynä. Tarina ei ole kovin pitkä tai monimutkainen, joten uskon saavani tämän valmiiksi tämän vuoden aikana.

                                                                                                                                  JATKUU...

Eräänä viikkona muovailimme savesta erilaisia abstrakteja muotoja. Aiheena oli vastakohtaparit. Sai siis hieman keijoilla ja tehdä juttuja tekemisen ilosta. Vaikka en ole muotoilua paljoa harrastanut, huomasin nauttivani tekemisestä suuresti. Lisäksi olin samassa pöydässä ihan mahtavien ihmisten kanssa ja häiriintynyttä juttua riitti koko viikoksi. Voisin jopa sanoa, että tarpeeksi retardia!

Aloittakaamme luonnoksista. Olin valinnut vastakohtapareiksi synteettisen ja orgaanisen. Aluksi ajattelin tehdä niistä erillisiä, mutta lopulta päädyin yhdistämään ideat samaan työhön. Kaarimainen muoto, jonka synteettinen puoli on tasainen ja säännöllinen, ja orgaanisen puolen päälle on kasvanut sammalia ja simpukkamaisia eliöitä. Synteettiseen keksin liittää putket ja putkiteemaa käytin monessa työssä.

Siinähän on Oopiumishota! Luonnoksen mukainen veistos hahmosta olisi ollut kiva tehdä, mutta kun kuulin, ettei töitä poltettaisi, keskityin annettuihin tehtäviin. Voin siten yrittää toteuttaa sen kotioloissa vaikkapa paperisavesta, sillä se kovettuu huoneenlämmössä. Tällä sivulla on kuitenkin luonnos merenneidosta, jolta toteuttaessa jätin kädet pois.

Kun joku katselee töitäni, minusta tuntuu, että tulen täyteen reikiä. Jokainen ottaa minusta palan ja vie mukanaan. Siinä on myös hahmotelma "äiti ja lapsi" -teemaiseen työhön. Isompi putkipallero on äiti ja pienempi sen lapsi.

Myös saviviikon jälkeen luonnostelin abstraksteja muotoja. Olisin tahtonut muotoilla torson, jossa on hain kidukset, mutta idea tuli liian myöhään. Suunnittelin avaruusjuhlapuvun. Avaruuspuputyttö. Kuulostaa hyvältä...

Kuten mainitsin häiriintynyttä juttua riitti koko viikoksi. Meillä oli hauskaa ja ehkä sen takia olimme hyvin tuotteliaita. Viikon loppupuolella pöytämme suorastaan pursui toinen toistaan kummempia tekeleitä ja joku kutsui sitä "paskapöydäksi". Siitä saimme idean, että olemme tekemässä yhteistä teosta. Eräänlaista puistoa ja annoimme pöytämme nimeksi Paskapuisto. Tein siitä videon, jotta jokainen saisi oman kierroksensa puistossamme:

>Tervetuloa Paskapuistoon!<

Tässä on vielä kuvia joistakin töistäni (voit bongata nämä myös videosta!):

Orgaaninen ja synteettinen "koira".

Strutsin lailla maan alle päätään työntävä Gyarados.

Merenneito.

Yksisarvinen pikkupoika.

Putkijäseniä.

Omakuva. Maanisen ja luovan kauden jälkeen on apaattinen kausi, jolloin olen tyhjyyttä täynnä.