Maaa! Tänään olen viettänyt ihan rauhallisen kotipäivän. Kokosin tämän päivän luukkua, kävin kaupassa ja sellaista. Alan oppia käyttämään niitä kuvankäsittelyohjelmia, jotka tällä koneella nyt on, mutta silti kaipaan Painter11-ohjelmaa, joka katosi Mizun muiden tiedostojen mukana. Sillä oli niin helppo tehdä sarjakuviin rasterit. SIIS NIIN HELPPO. Pitää varmaan jossain välissä yrittää etsiä se, varsinkin sitten, kun postaan tänne taas lisää Dirty Hyenaa. Muuten voi tulla aika karun näköistä jatkoa, tai ei sitä tiedä. Sittenpähän nähdään.

Tämän päivän luukun aihe on neljän ruudun sarjakuva stripit. Piirtelen niitä silloin tällöin, mutta en jaksaisi tehdä kokonaista sarjaa pelkästään sillä tyylillä. Yleensä ihmiset asettavat ruudut peräkkäin vaakatasoon tai japanissa pitkittäin, mutta minulla on hieman oma tapani, enkä tahtoisi vaihtaa sitä, kun olen kerta tottunut siihen...

Joitakin vuosia sitten tein tällaisia sarjakuva "vesilapsista". Kuvittelin, että on olemassa ihmislaji, joka eroaa muista ajattelutavaltaan ja suhtautumisellaan kaikkeen. Johtuu osittain varmaan siitä, että olin perheessäni ainut vesielementin omaava jäsen ja muut olivat tulta. Olin siis perheen outo. Me haaveilemme paljon, näemme outoja asioita ja muistamme juttuja, joita toiset eivät.

Tässä on yhtä paljon järkeä kuin unissani yleensä.

Perustu näköjään pohdintaani, "Mitä tarkoittaa "semettää"? Onko sitten myös olemassa verbi "ukettaa"?".

Näyttäisi myös olevan jokin muistelma unesta tai sitten ensimmäinen asia, joka on tullut aamulla mieleen.

Huomenna taas! :D