On jo aika myöhä. Johtunee siitä, että olin koululla tänään aika myöhään tekemässä koulutehtäviä. Lähdin kotiin vasta joskus puoli kahdeksalta. Aika meni suht rattoisasti ja nyt minulla on piirros valmiina fotoetsaustehtävää varten. Kuuntelin luokkakaverini kanssa liioittelematta neljä Yellon albumia putkeen. :D

Tämän luukun aiheena ovat keijukaiset ja haltiat. Niitä minä piirtelen valitettavan vähän. Löysin tähän hätään vain viisi "kunnollista" kuvaa. Nyt hävettää kuinka kieroon kasvanut tyttö olenkaan...


Joskus pitkä aika sitten minä ja Sami-kana piirsimme yhdessä jotain taikatyttösarjakuvaa. Hyvin häiriintynyttä sellaista, mutta kuitenkin. Sami piirsi hirviöitä ja minä kaiken muun. Myöhemmin yritin tehdä sarjakuvasta jonkinlaisen remaken, joka olisi ollut selkeämpi ja vähemmän levoton, mutta sitten into siihen loppui. Tuossa kuitenkin sarjakuvan keijuhahmo.

Muistaakseni luonnoksia samaan sarjikseen, mutta hieman lapsekkaampi design.

Haalea piirros luonnoskirjassani, jonka piirsin joskus kesän aikana. Tykästyin siihen juuri tuollaisena, enkä koskaan raaskinut jatkaa.

Öhöm...Olis suosiolla pitänyt tehdä pornojoulukalenteri. Ehkä ensivuonna sitten.

Kaverini näytti minulle Elfwoodin sivut, joita selattiin pitkään nauraen. Suunniteltiin, että oltaisiin tehty sinne vitsillä oma tili ja postattu kaikkea tosi kliseistä, naurettavaa ja ehkä typerääkin. Piirsin sitten jonkinlaisia haltiahahmoja tarkoituksena tehdä niistä aika kliseisiä, mutta kuitenkin jossain määrin myös shotalicious. Myöhemmin sitten vasta aloin miettiä, että miksi niillä on päällään vain alusvatteet.

Huomiseen!