Kolmas luukku ei kuitenkaan kerro Megatenistä vaa hyeenoista. Nämä oliot ovat aina kiehtoneet minua. Nissä on jotain outoa taikaa, joka vetää minua puoleensa ja niinhäm se on, että hyeenoja on pidetty taikaeläimiä läpi historian. Ostin tänä syksynä Mikita Brottmanin "Hyena"-kirjan, joka kertoo pelkästään hyeenoista, mistäpä muustakaan? Ihanaa. Tällä hetkellä olen menossa luvussa, jossa kerrotaan, kuinka ihmiset ovat yrittäneet hyödyntää hyenaa magiassa. Kirjasta löytyy myös paljon mielenkiintoisia leikkeitä vanhoista historiakirjoista ja lehtiartikkeleista, joita en ihan varmana olisi löytänyt omin avuin.
Kuvat eivät ole töherryksiä lastentarha-ajoiltani vain tekeleitäni viime vuoden monotypiapäivältä. Kaikki se päivän työni liittyivät hyeenoihin, sillä sinä aikakautena tätä olentoa tuntemani fiksaatio oli poikkeuksellisen suuri. Katsoin jopa se dokumentin pojasta, joka kasvatti täplähyeenan tavallisessa kerrostaloasunnossa. Oli se silti parempi rakkaustarina kuin Twilight.
Siinä naarashyeena ja sen pentu. Ne saivat ihmismäiset päät ja hiukset. Sillä tavalla kuin monotypiaa teimme, ei voinut olla koskaan varma lopputuloksesta. Maalasimme kuvan lasilevylle öljyväreillä, sitten laitoimme päälle japaninpaperin, sen pälle toisen levyn ja sitten jotain painoja. Ilman puristinta paperiin tarttui vain osa maalista ja aika sattumanvaraisesti. Ainakin minulla. Kuvista saa juuru ja juuri selvän, mitä ne esittävät.
Tässä toinen kuva naaraasta ja pennusta, mutta nyt äitihahmo sai kehoonsa lisää ihmismäisiä piirteitä.
Siinä rintakuva.
Rintakuva viistosta.
Kokokuva hahmosta seisomassa punaisen laatikon päällä.
"Juon valuvaa verta."
Tämän maalasin sen päivän päätteeksi samoilla väreillä suoraan paperille.
Voisi vielä lukea sitä kirjaa eteenpäin... Huomiseen!
Kommentit