Kaikki ovat väsänneet jonkinlaiset joulukalenterit niin miksen tänä vuonna tekis itekin niin? Olisin tietty voinut kirjottaa joka päiväksi jotain niin viisasta kuin häiriintynyt nainen voi kirjottaa, mutta ostin uuden koneen ja tällä uudella näppiksellä on tosi vaikea kirjoittaa. Siitä en oikein tykkää, mutta kaipa opin ajan kanssa. Miksi siis en laittais joka luukkuun jotain omaa juttuani; piirroksia ja luonnoksia. Niitähän minulla on vaikka kuinka paljon. Samalla saatan myös kirjoittaa jotain kuulumisiani.

Aloitan kalenterin tylsästi aiheella "lolitat "löysin pikaisesti kolme ihan ok:ta aiheeseen sopivaa kuvaa. Osa taas vaatisi vielä viimeistelyä, että katsoisin skannauskelpoisiksi. Vaatimuksena on myös, että kuvien pitää olla nimenomaan sellaisia, mitä en ole vielä koskaan jakanut netissä. Katsotaas mitä löytyi:

Kuvaa ja juttua "Tummien aatosten kirja" -trilogiasta, jonka kirjoitin ja annoin kaverilleni parisen vuotta sitten. Kirjoissa pohdin kaikenmaailman vähemmän tärkeitä yhteiskunnallisia ongelmia, piirsin monta Jishouta ja haukuin yhtä ämmää. Tuossa varmaan kannanottoni "moraalittomien" piirrosten kieltoon. Joo. Olen edelleen ihan samaa mieltä.

Olin joskus aikeissa piirtää entiseen kotikuntaani, Rääkkylään sijoittuvan sarjiksen nimeltä "Pienen kylän Lolita". En kuitenkaan koskaan varsinaisesti aloittanut sitä.

Tälle ei ole varsinaista tarinaa, mutta kyllä siinä joku loli selvästi on.

Seuraa kysymys: Miksi shotacon piirtää loleja?
- En saanut minun pikkupoika kuvistani nyt tänän hätään ehyttä sarjaa, mutta kyllä niitä varmasti vielä tulee. Pakko tulla. Ei ehkä vielä huomisen luukussa, mutta hyvin pian. Tänään oli hektinen päivä. Minun olisi pitänyt tiskata, mutta kiinalaiset valloittivat keittiömme ja laittoivat oven kiinni. Siellä ne monta tuntia laittoivat ruokaa, söivät, kuuntelivat musiikkia, tanssivat, lauloivat, en minä tiedä. Siivouspäivä siirtyi sitten huomiselle. Katsoin kaverini kanssa koko päivän Muumeja ja joimme kermavaahtokaakaota. :D