Tänään minulle tapahtui naurettavin juttu pitkään aikaan. Kävin postista hakemassa tilaamani paketin, jonka sisältö on puhdasta herkkua (Oofurin kaksi uusinta pokkaria, Funky Forest-dvd ja Yamamoto Soubin uusin animaatiotaideteos). Sen jälkeen kävin ostamassa pikkusiskolleni joululahjaksi puruluun Minimanista. Yritin säästää aikaa ja hieman oikaista kotimatkaa varten, mutta jotenkin ihmeellisesti onnistuin eksymään. Syytän sitä lumituiskua ja maiseman muutosta, kun on tullut lunta. En muutenkaan hengaa siellä päin talvisin. Hetki oli kuitenkin kuin painajaisesta. Kuljin ties miten pitkään katua, joka ei tuntunut loppuvan milloinkaan, eikä johtavan mihinkään. Lopulta jouduin ihmeellisesti takaisin sinne, mistä olin lähtenyt ja löysin viimein tien takaisin keskustaan ja kotiin. Aika seikkailu. Tuliko minulle kesken kaiken jonkinlainen dementiakohtaus vai mitä oikein tapahtui? Olen hieman ymmälläni itsekin.

Kaverini kanssa tekemän parityön, jonka kritiikkitilaisuus on jo ensi viikolla, tulee pikkuisen kiire. Toisaalta talo on jo valmis. Nyt pitää vain täyttää se nukella. Seuraavan viikonlopun ajan minun pitää piirtää niin monta huoraa kuin suinkin ehdin. Kuulostaa juuri minun jutulta.

Tämän päiväisen luukun aihe on Lamppumies. Hän ei ole supersankarihahmo vaan perustuu ihan oikeaan ihmiseen, jonka nimen jätän tässä mainitsematta. Tyyppi saattaisi vaikka löytää tämän blogin, jos vaikka sattuisi googlettamaan itseään.

Meidän piti siis reilun viikon ajan tehdä töitä sanomalehdestä ottamastamme kuvasta. Luokka valitsisi kuvan, josta kaikki tekisivät jotain. Kuvassa oli keski-ikäinen mies, joka piteli kädessään hehkulamppuja. Hän oli hamstrannut niitä ullakolle laatikoittain. En jaksanut alkaa kehitellä kuvasta mitään sen syvällisempää. Lähdin siis piirtämään pilakuvia. Tässä on ensimmäinen, jonka maalasin pullotussilla.
 
Sama tekniikka. Jotenkin minulle tuli tästä mieleen ihan "Totoro".

Leikkaa ja liimaa. Meni vähän askarteluksi ja siitä tuli ihan joulukortin näköinen.

Sitten halusin piirtää jotain tietokoneella. Sääntö itselleni oli, että käyttäisin kutakin ohjelmaa vain kerran. Tämän tein viiden euron piirtopöytäni mukana tulleella Artweaver 0.5:llä.

Santa Lucia. Jasc Animation Shop 3.

Kaikkien rakastama Paint.

GraphicsGale, joka uusin rakkauteni. Piirsin tämän oikeasti pikseleissä 30x30 kokoiseksi, mutta piti suurentaa, koska ajattelin tulostavani kaikki tietsikalla piirretys samalle paperille.

Huomiseen! Taisin liikkua tänään ainakin 10 kilometriä...