Kirjoitan tämän luukun poikkeuksellisesti aamupäivällä. Yleensä nämä ilmestyy vasta yöllä. Viime yönä katsoin Sapeliratsastajaa ja tosi nostalgistahan se oli. Harmi kun suomeksi sarjaa taidettiin dubata ja julkaista vain yhden vhs:än verran ja siksi pitää katsoa enkkudubeilla. Musiikit on kuitenkin samat kuin suomiversiossa... Olisin halunnut, että tänään olisi näytetty jokin piirrettyelokuva, kun on kuitenkin juhlapyhä. Mutta itsenäisyyspäivä on vissiin vain sellainen, että Tuntematonta näytetään kahdelta kanavalta. Pitää siis mennä kouluun opettelemaan fotoetsauksen jaloja taitoja. Normaaleilla ihmisillä on vapaa päivä, mutta taiteilijat työskentelevät aina.

Tämän päivän luukku kertoo vanhasta tietokoneestani. Se koostuu kahdesta metalligrafiikkalaatasta, jotka kaiversin ja vedostin, kun pääaineeni varsinaisesti alkoi. Kummassakin on kaksi kuvaa ja kerronta on jokseenkin sarjakuvamainen, vaikkei puhekuplia ja tekstiä olekaan.


Vanha läppärini, Mizu, on jo varsin ikääntnyt ja kulunut ja ajoittain tuntuu, että se vetää viimeisiään. Silloin tällöin se sammuttaa itsensä, kun esim. katsoo videota tai tekee jotain muuta sille haasteellista.  Se myös jumittelee ja pitää välillä kummallista ääntä, sellaista huokailua.
Tilasin uuden läppärin tänä syksynä. Ajattelin että nyt on jo sen aika. Toimenpide jota olen pitkittänyt jo ainakin vuoden, mutta jonka tiesin olevan joskus vielä edessä. Löysin suht edullisen läppärin, joka on tällä kertaa ihan uusi. Se on hieno, musta ja kiiltävä. Jos se olisi koira, kuvaisin sen kauniiksi ja sirorakenteiseksi. Mizu taas on tollanen sympaattinen turjake. Tällä näkökulmalla uuden tietsikan ostoa ei vissiin yleensä ajatella, eikä vanhaa konetta kohtaan tunneta empatiaa. Kyllä niistä minun mielestä jonkinlaiset tunteet on. Nehän heijastavat sitä rakkautta, mitä itse on niille antanut. Tietokoneet ovat tärkeitä, paitsi että tarvitsemme niitä erilaisissa askareissa, yhteydenpidossa, tiedonhaussa, kuvankäsittelyssä ja vaikka blogien pitämisessä myös sen takia, että tunnemme itse jotain käyttäässemme koneitamme. Oman koneen käyttö tuntuu aina ihan erilaiselta kuin jonkun vieraan tai julkisen paikan kone.
Kuvasin itseni ailahtelevaksi neitoseksi, joka ihailee uutta koiraa elehtien rakastuneesti, vaikka entinen on vielä hengissä. Mikä lutka olenkaan. Ei noin saisi tehdä.

Tästä seurasi hyvin ikävä asia. Mizu sekosi. Heti seuraavana päivänä tilauksen jälkeen se poisti C:-asemalta kaikki tietonsa ja yhteiset muistomme. Siinä meni kaikki ylöspistämäni nettisivut, print screen-kuvat, aloitteilla oleva rpg:ni, hieman valokuvia ja joitain tallennettuja pikkupoikien kuvia. Olihan se aluksi järkytys, mutta kun näin myöhemmin mietin, ei siellä ollut mitään elintärkeää. Rpg:nkin tekemisen aioin aloittaa joskusalusta ja tehdä sen paremmin. D:-aseman tiedostot sentään säilyivät.
Vaikka Mizu nyt tuollaisen tempun teki, pidän sitä edelleen lemmikkinä. Vein sen koululle omalle työpöydälleni, eikä siinä ole enää nettiä. Sillä tulee kuitenkin kuunneltua vielä musiikkia, askarreltua jotain koulutehtäviä varten ja pelattua vanhoja pelejä, jotka säilyivät D:-asemalla.
Uusi tietokone taas on kotikäytössä. Sillä kirjoitan tätä luukkua nytkin. Annoin sen nimeksi Rion. Paras uusi ominaisuus tähän asti on, että se voi kytkeä kiinni telkkariin. Vanhankin ehkä pystyi, mutta sain kaveriltani sitä varten johdot. Animea on niin kiva katsoa isolta TV-näytöltä, eikä tarvitse enää polttaa dvd:lle tai siirtää pleikka kolmoselle. :D

Huomiseen! Nyt pitää mennä sinne koululle...