Uwaa. Nukuin jotain puolen tunnin päiväunet, muten en olis jaksanut. Menin tänään jo aamu kymmeneksi kouluun, koska meille opetettiin taas uusi tekniikka, joka kyllä näytti ihan hauskalta ja kätsyltä. Kokeilisin, ellei olis nyt just niin paljon muuta tekemistä. En ole viime aikoina katsonut telkkaria oikeastaan yhtään. Animea silloin tällöin, kun tuntuu siltä. Shinsekai Yori on oikeastaan ainut kauden sarja, mistä pitää katsoa uusi jakso mahdollisimman pian, kun ilmestyy. Sarjassa on mielestäni myös kauden paras soundtrack ja aion hankkia sen sitten, kun se tulee myyntiin. Jäin koukkuun piirrossarjaan nimeltä Drawn Together. Joskus vaan on niin mukava katsoa sarjoja, jossa on yliviedyn mauttomia vitsejä ja stereotypioita. Sarja parodioi vähän kaikkea ja on tosi viihdyttävää seurattavaa. Harmi vaan, että sitä on tehty vain kolme tuotantokautta ja olen jo menossa viimeisessä...

Tämän luukun aiheena on: naiset ja kipu.

Monotypiatyö viime vuodelta. Se on tarkoituksella hieman epäselvä, mutta siitä kuitenkin erottaa hahmon, joka avaa vatsansa.

Samalta päivältä. Olisiko verta itkevä silmä viittaus Zetsuain kuvastoon? Onhan niitä nähty paljon muuallakin, mutta itse aina yhdistän siihen. Käytimme tärpättiä maalin liuottimena ja maalasimme alumiinilaatoille, jotka sitten vedostimme puristinta käyttäen. Halusin ilmeisesti nähdä, miltä valumajäljet tulisivat näyttämään, kun työn vedostaisi.

Pienet punaiset. En muista oliko tästä tarkoitus tulla näin surullisen ja ankean näköinen kuva kuin siitä tuli. Aina tämän nähdessäni kuvittelen, että se viittaa johonkin mielialahäiriöön ellei jopa sairauteen. :D

Tämän kanssa minulla oli sillon ongelmia, koska paperi liimautui kiinni alumiini laattaan ja repeili vähän, kun yritin saada sen irti. Skannattuna se on kuitenkin ihan kivan näköinen. Pidän erityisesti sen rauhallisesta värimaalmasta, sekä siitä kuinka selkeä ja ehyt se on ilman ääriviivoja.

Ojasta allikkoon. Kradineon pimeastä valtakunnasta pois päästyään Dik tutustuu nuoreen prinssiin nimeltä, Seere. Hän lupautuu palvelemaan tätä ja olemaan tämän tukena kaikissa tilanteissa, sillä on pojalle henkensä velkaa. Seere on muuten hyenatyttöselle todella ystävällinen ja mukava, mutta saa välillä mielipuolisia kohtauksia ja yrittää syödä tämän.

Surupuut. Metalligrafiikkatyö viime vuodelta. Halusin kaivertaa jotain kuivaneulalla kuparille.

Hurt Core. Puupiirros viime vuodelta. Se kuinka hahmon selkä tuli sen näköiseksi kuin se olisi haavoilla, ei ollut suunniteltua. Oli itseasiassa kiva yllätys ja toi kuvaan uuden raadollisen asteen. Myös tämä hahmo näyttää itkevän verisiä kyyneliä.

Huomiseen! Nyt katson taas piirrettyjä. :)