Oikein riemullista Keijon päivää!

Perjantaina postista tuli Genkaku Picasson toinen osa. Manga-sarjan luoja on Furuya Usamaru ja olen lukenut hänen tuotoksiaan aika paljon. Kiinnostus tätä miesmangakaa kohtaan heräsi luettuani Litchi Hikari Clubin muutaman luvun. Kyseinen sarjakuva on samanaikaisesti ihan sekopäinen ja aivan loistava, mutta kirjoitan siitä sitten lisää, kun olen lukenut englanniksi käännetyn painoksen. Se julkaistaan! OMG!

Usamarulla on parhaillaan tekeillä myös sarjan hahmoihin sijoittuva "Bokura no Hikari Club". Maltan tuskin odottaa. <3 Sarjaa julkaistaan edelleen Erotics F -lehdessä, mikä antaa vapauksia, mutta ovatko vapaudet samat, mitkä ne olivat aikoinaan? Mangan seksuaalisuus ja sen kauhistelu kun on  tällä hetkellä aika pinnalla... Mielenkiintoista kuitenkin, kun näinkin outo sarja on kerännyt jonkinlaista fanikantaa. Tässäpä yksi ihan kiva MAD btw. ...Tosin siellä, missä poikarakkautta vähänkin vilahtaa, on myös fanityttöjä, eikös niin?

Mutta nyt  takaisin Genkaku Picassoon. Moni on varmaan lukenut tarinoita länsimaalaisista, jotka tahtovat piirtää "manga-tyylillä" ja ammentavat piirrostyyliinsä japanilaisia vaikutteita ihan oppikirjan kanssa. No, sarjan päähenkilö on japanilainen lukiolaispoika, Hikari, joka tahtoo piirtää länsimaisella tyylillä ja ihailee ylikaiken Da Vinciä. Hikari leimataan luokan oudoksi otukseksi, koska hän on aina luonnoskirjansa kimpussa ja saa lempinimekseen Picasso.

Heti alkuun tulee tragediaa! Picasso menehtyy onnettomuudessa ainoan ystävänsä Chiaki-tytön kanssa, mutta viimehetkellä Chiaki rukoilee pojalle pelastusta. Picasso saa uuden mahdollisuuden, mutta mikään ei ole enää kuin ennen. Hän on muuttunut ruumiiksi, joka mätänee, ellei hän auta ihmisiä ja Chiakista on tullut taskukokoinen suojelusenkeli. Hikari saa myös kyvyn nähdä ympärärillä olevien ihmisten ongelmat surrealistisina mielenmaisemina, jotka hän siirtää luonnoskirjaansa luonnosmaisiksi piirroksiksi. Hän pystyy myös sukeltamaan kuviin Chiakin kanssa ja ratkaisemaan ongelmia sieltä käsin.

Tähän sarjaan Usamaru piirtää kaikki keskeiset hahmot jostain syystä hyvin androgyynisiksi, mutta ainakin minä pidän hänen tyttömäisistä ja söpöistä pojistaan. Oikeastaan mies piirtää pojat söpömmiksi kuin tytöt, mikä on aika hauska yksityiskohta. Tyyli on kuitenkin normaalia nukkemaisuutta yksityiskohtaisempaa ja ilmeekkäämpää. Hahmoja on kuitenkin sievistelty huomattavasti enemmän kuin Litchi Hikari Clubissa, jossa irvokkuus on onnistuneen silmiin pistävää. Reaalimaailmassa tyyli on siistiä ja huoliteltua, mutta mielenmaisemiin siirryttyessä kaikki muuttuu hauskasti luonnosmaiseksi. Tämä erottaakin nämä kaksi maailmaa toisistaan tehokkaasti.

Ensimmäinen osa tuntui episodikohtaiselta "Uusi ongelmanuori joka luvussa, ongelma selvä ja uutta putkeen". Toisessa osassa tästä kaavasta päästiin jo hieman irroittelemaan ja seikkailut kahdessa maailmassa kävivät paljon mielenkiintoisimmiksi. Toinen osa oli myös paljon ensimmäistä hauksempi ja sujuvampi. Kun hahmoihin oli annettu tutustua rauhassa ensimmäisessä osassa, toisessa syvyttää tuli lisää ja heidän väliset vuorovaikutuksensa alkoivat toimia. Pysähdyin nauttimaan melkein joka sivusta. Vielä pitää mainita, että vaikka kyseessä on shounen-sarja, oikeastaan ainoa sarjasta löytyvä fani-palvelu näyttää ihan tytöille suunnatulta.

Tervetuloa dorkien puolelle
Genkaku Picassossa pääsemme luokan hylkiöiden ja omituisten tapausten joukkoon. Taustalla näkyy usein yhteen lyöttäytyneitä ihmisryhmiä, jotka kuiskailevavat tai puhuvat hieman äänekkäämmin pahaa näistä "ongelmanuorista". Kaikki ovat ongelmineen hieman yksin ja syrjässä muista, kunnes Hikarin toimesta heidän välilleen alkaa syntyä ystävyysverkostoa. Hikaria itseään tosin pidedään sattumusten syistä koko ajan vain epäilyttävämpänä. Tähän mennessä hän on Manban sanoin S&M-lehtiä lukeva, klarinettejä nuoleva, tirkistelevä 'grotesquerie'. Siitä on hyvä jatkaa.

Hahmojen välisistä suhteista olen aina tosi kiinnostunut ja tästäkin sarjasta löytyy varsin mielenkiintoisia kohteita. Esim. ystävykset Picasso ja Chiaki heti alkuun. Chiaki on Picassoa pidempi ja jokseenkin poikamainen. Hän kohtelee Picassoa kuin pikkuveljeään ja sättii tätä leikillisesti tämän tästä, eikä heidän välilleen vielä toisenkaan osan jälkeen sen kummempaa seksuaalista kiinnostusta ole syntynyt. Toimiva kumppanuussude ja sillä siisti. Picassoa kiinnostaa vain piirtäminen, mutta hän on ainoa, joka voi nähdä Chiakin. Vaikka tyttö onkin reaalimaailmassa pikkuruinen, hän kasvaa toisessa ulottuvuudessa normaaliin kokoonsa. Pakko sanoa, että innostuin jo "Borise World and Moe"-tarinassa, kun Picasso joutui nostamaan Chiakin ja tyttö reagoi tähän "You touched my butt!". Molemmat punastuvat, joten olen innoissani, mitä tapahtuu seuraavaksi.

Vaikka ryhmässä on myös yksi suosittu, menestyvä ja cool -poika, Sugiura myös hän alkaa näyttää porukassa vajaalta. Sugiura tuskailee jatkuvasti, kun kukaan söpö tyttö ei kiinnostu hänestä ja on kateellinen jokaiselle pojalle, jolla on tyttöystävä tai ihailija. Sugiura on ihastunut luokkakaveriinsa, Akaneen. Akane on erään nuorisolehden teinimalli ja on katsonut tämän ainoaksi tavaksi ilmaista itseään. Vaikka hän hymyilee kauniisti valokuvissa, oikeasti tyttö on muita kohtaan hyvin etäinen ja eristyvä. Picassolta saadun avun jälkeen Akane kuitenkin kiintyy tähän outoon poikaan ja siinä onkin kaikille ihmettelemistä.
Porukkaan tuo myös väriä synkän oloinen poika, Manba, jolla ei ole yhtään ystävää ja ujo fujoshi-tyttö, Kotone, joka seuraa mecha-sarjaa parittaakseen sen mieshahmoja. Manba on kuitenkin ihastunut Kotoneen ja onnistuu luomaan kontaktin osoittamalla kiinnostuksensa mecha-sarjaa kohtaan. Luokan massojen keskuudessa Kotone on hyväksytty ja pidetty, mutta Manba seurassa myös hän hänet luokitellaan outojen juokkoon.

Kotone and Arengurion

Tämä luku oli mielestäni aivan yliveto. Se ilmestyi toisessa kirjassa ja keskittyi yllä mainittujen Manban ja Kotonen suhteeseen. He ovat siis saavuttaneet jo kaveruutta, mutta Manba tahtoisi enemmän. Suhde ei kuitenkaan etene, sillä ainoa asia, mistä syntyy keskustelua on mecha-sarja "Arengurion". Tällaista sarjaa ei ole oikeasti olemassa vaan se on mangakan keksimä. Nimi kuitenkin muistuttaa hauskasti Evangelionia ja kukapa nyt ei arvaisi mihin sarjoihin myös esiintyvät nimikkeet "Gintam" ja "Macoross" viittaavat.

Pelkäksi mecha-parodiaksi tämä luku ei kuitenkaan jää. Onhan siihen syy, miksi nuori Kotone on niin kiintynyt sisältä ohjattavia taistelurobotteja sisältäviin sarjoihin. Sen Picasso ja Chiaki saavat tietää siirryttyään Kotonen mielenmaisemaan. Tyttö harrastaa BL-parituksia, niin fan-art kuin myös fan-fiction -muodoissa. Harrastuksesta on kuitenkin muodostunut hänelle niin tarkeä asia, että se ohjailee tytön ajattelutapaa ja suhtautumista poikiin ja näkyy siksi mielenmaisemassa. Kotone on itse valtavan kokoinen mecha, koska mieltää itsensä koneeksi.

Tarina tuntuu aluksi olevan aika läppä, varsinkin koomisten, fanityttömäisten piirrustuksien myötä. Tuollaisiahan monet teinit piirtelevät siinä tietyssä vaiheessa, mutta silti. Fujoshiin ei kuitenkaan suhtauduta loukkaavasti. Tytön innostusta yaoita kohtaan aletaan tutkiskella syyllistämättä. Itse yaoi ei olekaan se varsinainen ongelma, sillä sen juuret ovat paljon syvemmällä menneisyydessä. Varhaisnuoruudessaan jokainen normaali yleensä alkaa etsiä itseään ja löytää oman seksuaalisuutensa. Kritiikkiä tulee ja menee. Tässä vaiheessa muiden ikäistensä painostus, kiusaaminen ja kaikenlaiset ulkonäköpaineet saattavat koitua joillekin jopa traumaattiseksi kokemukseski ja johtaa jopa oman seksuaalisuuden kieltämiseen. Tämä erilainen teini kuvittelee olevansa aseksuaali ja alkaa pitää vastakkaista sukupuolta kohtaan rakastumista mahdottomana.
Moni kuitenkin rakastaa rakkautta ja tahtoo nähdä ja kokea sitä itselleen sopivassa muodossa. Koska Kotone kokee seksuaalisesti käyttäytyvät naiset vieraana ja uhkaavanakin asiana, hän ottaa oman annoksensa mielummin miesten välistäsenä rakkautena omassa fantaasiamaailmassaan.
Manban tehdessä aloitteen, Kotone perääntyy. Hän ei varsinaisesti pelkää poikia tai pidä Manbaa vastenmielisenä, mutta on alitajuisesti asettanut itselleen sellaiset estot, ettei niitä ihan omin avuin pureta. Mielenmaailmassa Picasso pääsee ohjailemaan Kotone-mechaa ja miettimään, mikä oikeastaan on tytön vihollinen. Se on mecha-panssari. Samalla kun se antaa Kotonelle suojaa, se myös estää häntä tuntemasta. Kun tyttö saa rohkaisevaa tukea ja kuulla, että joku rakastaa häntä, panssari alkaa sulaa pois. Ihanaa symboliikkaa.

Lisäksi tällä tarinalla oli varsin onnistunut lopetus. Vaikka Kotone luopuukin panssaristaan, niin rakasta BL-harrastustaan hän ei jätä. Yaoille on edelleen paikka tytön mielenmaisemassa, mutta hänen sulkeutumisensa symbolin tilalle on tullut Manba. Tämä luku oli sarjakuvallisesti hyvin toimiva. Se oli hauska, muttei loukkaava, ja oli kerrankin hauska lukea asiallinen suhtautuminen tähän aiheeseen ja se tuli vieläpä miehen kynästä. Genkaku Picasson tyylin kerronnan teho oli Kotone and Arengurionissa huipussaan, mutta saapa nähdä mitä kolmas osa tuo tullessaan.